maanantai 6. kesäkuuta 2011

BBQ-kastike

BBQ-kastike on siis punaruskeaa

Terveisiä Ameriikoista - palasimme tänään New Yorkista. Asuttuani nuoruudessa muutaman vuoden Yhdysvalloissa, minulle on jäänyt rakkaus sikäläiseen ruokaan. 

BBQ-kastike sopii ainakin lihan marinointiin sekä esimerkiksi dippauskastikkeeksi kasviksille.  Tämä annos on suurehko, joten ylijäävä kastike kannattaa pakastaa. Tällä kertaa marinoin herkulliset ulkofilepihvit, jotka grillasimme ulkona. Ne maistuivat niin täydellisiltä; savuinen bbq pinnalla ja mehevä puolikypsä pihvi sisältä. Makujen ihana harmonia!

BBQ-kastike
 
paketti pekonia
1 sipuli hienonnettuna
2 kynttä valkosipulia hienonnettuna
1 tl inkivääriä raastettuna
1 punainen chili hienonnettuna, ilman siemeniä
1 dl balsamicoa
½ dl rosmariinia silputtuna
1 dl olutta (suosittelen Koffin Liteä)
2 rkl sokeritonta siirappia (tummaa siirappia)
2 rkl Sukrin (tai sokeria)
2  rkl Dijon -sinappia
2 dl tomaattimurskaa
1 rkl Worcesterhire kastiketta
2 tl savustettua paprikajauhetta
2 tl jauhettua korianteria
2 tl savusuolaa
mustapippuria
pannulla tirisee kastikkeen makupohjaa

kastike muhimassa ennen siloittelua
Paista pekoni rapeaksi. Lisää sipuli, valkosipuli, inkivääri ja chili. Kuullota hetki. Kaada pekoniseos kattilaan, lisää muut aineet ja keitä 30 minuuttia. Surauta kastike hienoksi sauvasekoittajalla. Anna kastikkeen jäähtyä.

4 kommenttia:

  1. Hyvältä vaikutti ja isäntä ei halunnut laittaa edes pakkaseen :) Oikaisin kyllä noiden "savu"-hommeleiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsitte. Isännälle peukutukset!

      Savut voi helposti oikaista halutessaan. Tavallinen suola ja paprika toimivat yhtä hyvin.

      Poista
  2. Mitenköhän maku muuttuu jos jättää pois oluen ja W-kastikkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maku ei muutu radikaalisti mitenkään. Tämä resepti taipuu erinomaisesti erilaiseen tuunailuun; jätä jotain pois tai lisää jotain suosikkimaustetta tai muuta vastaavaa. Jätä olut pois ja tarpeen mukaan lisää vettä, mikäli kastike on liian paksua. Olen täällä blogissakin tehnyt variaation bbq-kastikkeeseen: http://hiidenuhmankeittiossa.blogspot.fi/search/label/bbq

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...