torstai 5. huhtikuuta 2012

Katkaravuilla ja mädillä täytetyt avokadot


Juhlaan kuin juhlaan meillä tarjotaan mätiä jollain kohtaa ateriaa. Mäti on ihana herkku vaikka vain näin pienenä annoksena katkarapujen päällä. Nämä täytetyt avokadot sopivat lähes joka juhlaan alkuruoaksi, myös arjen sellaiseen. Poikaseni kiitteli useampaan kertaan ja sanoi, että onpa hyvää :)

Kuten olen aikaisemmin maininnutkin, kannattaa katkaravut ottaa riittävän ajoissa sulamaan. Muuten resepti on nopea ja todella helppo. Katkaravut voi vaihtaa myös esimerkiksi tilliliemeen säilöttyihin ravunpyrsöihin. Herkkua silloinkin. Eri juhlien aikaan kaupoissa on myynnissä sulatettua mätiä useamman sorttista, jolloin mätiä voi ostaa juuri tarvittavan määrän. Käytin ihan pikkuisen mätiä tässä reseptissä, mutta jos haluaa korostaa mädin osuutta, voi mätitahnan määrän kaksinkertaistaa. Minä käytän lopun mädin  (ostin siis hieman enemmän kuin 4 tl) huomisessa siikacarpaccion koristelussa.

Katkaravuilla ja mädillä täytety avokadot
4:lle

2 kypsää avokadoa
0,5 + 0,5 limen mehu
4 kirsikkatomaattia silputtuina
1 rkl minttua silputtuna
3 rkl smetanaa
1 rkl ruohosipulia silputtuna
4 tl   mätiä
suolaa ja mustapippuria

koristeeksi:
ruohosipulia silppuna
minttua

Halkaise avokadot. Poista niistä kivet. Kaavi lusikalla avokadon kuoret tyhjiksi, säästä kuoret. Muussaa avokado hienoksi, lisää joukkoon 0,5 limen mehu, kirsikkatomaatit ja minttu (ripaus cayennepippuria). Lusikoi avokadomössö takaisin kuoreen ja tasoittele pinta.

Sulata ja valuta katkaravut. Puserra katkarapujen päälle 0,5 limen mehu. Nostele ravut avokadon päälle.

Sekoita smetana, ruohosipuli ja mäti keskenään. Mausta varovasti hippusella suolaa ja mustapippuria. Jaa seos katkarapujen päälle. Koristele ruohosipulilla ja mintulla. Tarjoa limen siivujen kera.

8 kommenttia:

  1. Voi, kauhea nälkä ja juuri tuommoinen olis nyt heti saatava!

    VastaaPoista
  2. Avokado-katkarapureseptejä on osunut silmääni lukuisista kokkausblogeista viime aikoina. Mistä moinen kollektiivinen villitys ? :D Ei sillä, tämähän on kerrassaan hieno villitys, ovathan kyseisen herkun ainekset täyttä tavaraa ja paketti tarjoaa kropalle kaikkia välttämättömiä ravintoaineita sopusuhtaisessa balanssissa. Ihanan herkullinen hyvä-kolestroli-pommi! :> Sinun reseptisi on vähän moninaisempi kuin muut löytämäni ja himpun verran haasteellisempi aineidensa ja rakenteensa puolesta. Pysyykö tuo kasa pystyssä ? :O Tämä on kokeilulistalla nyt pääsiäisloman aikana. Raportoin tuloksista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria: avokadot ovat niin herkullisia, joten varmaan se innostaa. Tein avokadoa katkarapujen kera, koska minulla sattui olemaan pakkasessa ihania isokokoisia katkarapuja... ei sen suunnitellumpaa ;)

      Kyllä tämä keko pysyy kasassa - häviää lisäksi ihan älyttömän nopeasti parempiin suihin :)

      Poista
  3. Nää katkaravuilla täytetyt avocadot on ihan mun ykkos herkkua, mätiä en ole kyllä laittanut mutta täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milma: tuo mäti tuli sen takia, että nähdessäni kalatiskillä mätiä, saatoin maistaa sen suussani vähän uudella tavalla laitettuna ;)

      Poista
  4. Nam, näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...