maanantai 3. lokakuuta 2011

Suppilovahverokeitto

Keräsin viikonloppuna ystäväni kanssa ennätysmäärän suppilovahveroita. Sieniä löytyi niin paljon, ettemme meinanneet malttaa lähteä metsästä pois lainkaan. Korini oli täynnä ja painava, keräsin lopulta sieniä muovipussiin. Metsässä oli ihanaa; suppiksia, aurinkoa, metsän rauhaa, raikas ilma ja hyvä ystävä mukana. Metsäterapiaa parhaimillaan ;)

Suppilovahverokeitto on perinteinen sienikeitto. Samalla reseptillä voi tehdä keittoa muistakin sienistä mm. mustatorvisienistä, tateista, ryöpätyistä rouskuista ja kaupan sienistä. Mieheni sisko tarjosi meille ihanaa keittoa mustatorvisienistä juhlissaan. Sienikeitto maistui aurinkoiselle ja onnelliselle syksylle. Minun oli pikiminten pakko tehdä sienikeittoa, en pystynyt unohtamaan makunautintoa.

Keitto sopii alkuruoaksi sekä pääruoaksi. Tyttäreni ja hänen ystävänsä leipoivat seesamkeksejä keiton seuraksi. Keitto maistui tytöille ja ystävä varmisti, että laitan reseptin blogiini, jotta hänen äitinsä voisi tehdä samanlaista keittoa. Sienikeittohullaannus sai jatkajan.

Suppilovahverokeitto

1,5 l suppilovahveroita tai mustatorvisieniä
1-2 sipulia silputtuina
1 l kanalientä
1 dl persiljaa silppuna
1 dl lipstikkaa silppuna
2 rkl konjakkia tai sherryä
2 dl kermaa (tai 100-200 g sulatejuustoa)
(suolaa ja pippuria tarvittaessa)

koristeeksi:
ranskankermaa tai smetanaa
pieni kourallinen reseptin sieniä kokonaisina

Lämmitä kanaliemi kattilassa. Ota sivuun pieni kourallinen sieniä, silppua loput sienet. Paista nopeasti kokonaiset sienet pannulla rasvassa. Laita ne erilliseen kippoon odottamaan. Laita sienisilppu pannulle kuumenemaan ja pyörittele niitä, kunnes neste on niistä haihtunut. Lisää joukkoon voita tai margariinia ja sipulisilppu. Freesaa sieni-sipulisilppua, kunnes sipulit muuttuvat hieman kuultaviksi. Kaada sieni-sipulisilppu kanaliemen joukkoon. Lisää siihen persilja, lipstikka ja konjakki. Keitä hiljaisella lämmöllä 10 minuuttia. Lisää joukkoon kerma. Kuumenna keitto kiehuvaksi. Tarkista maku. Koristele annokset kokonaisilla paistetuilla sienillä ja ranskankermalla.

4 kommenttia:

  1. Slurp, ihan vesi pyörii suussa sienikeitostasi lukiessa samoin kuin tuota edellä olevaa pannukakkuohjetta! :) Taitavat molemmat reseptit päästä täälläkin kokeiluun. Tosin tuoreita sieniä ei saatu enää viikonlopun mökkireissulla, mutta pakkasesta löytyy.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Matleena :)

    Harmi, ettet enää sieniä löytänyt. Meilläpäin suppilovahveroita löytyy aina lumentuloon saakka. Tosin, harmaalla ja kylmällä kelillä ei välttämättä tule lähdettyä metsään.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Paula!
    Pakko kokeilla, kuulostaa niiiin herkulliselta!
    Onneksi olen löytänyt täältä Porvoosta oivan suppilovahverometsän, ettei enää itketä metsän menetys Sipoossa. Siellä entisen kotitalon takaa löytyy aivan HURRRJASTI suppareita, käypä Paula katsastamassa. Siellä telemaston ympäriltä löytyy joka puun juurelta.. Ihan vaan vihjeenä ellet tiennyt..
    Tia

    VastaaPoista
  4. Tia: kiitos :) Ihana, että sinulla on uudet sienipaikat löytyneet läheltä nykyistä kotia. En ole käynyt sen telemaston luona sieniä katsastelemassa, vielä. Minulla on oma sienipaikka lapsuudesta saakka melko lähellä sekin ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...