torstai 14. huhtikuuta 2011

Broilerinjauhelihapyörykät, nuggetit ja paprika-kurkkumajoneesi


Illanistujaisten vaivaton herkku ja lapsiperheen suosikkiruoka ovat terveelliset, kotona valmistetut nuggetit dippimajoneesin kera. Sain idean tähän ruokaan täältä. Kyselin lapsiltani minkälaisia nuggetteja ja dippiä he toivoisivat. Esittämäni reseptit ovat tiedusteluni ja testaamisen tulos. Kokeilin myös kahdella erilaisella taikinalla rakenteen muodostumista ja paistamalla osan nuggeteista paistinpannulla ja loput uunissa.

Ensimmäisen jauhelihataikinan tein ilman kermaa, kananmunaa ja Pofiberiä. Ts. Sekoitin broilerin jauhelihaan perustaikinan mausteet. Tästä taikinasta pyörittelin nuggetit nuggettireseptin mukaan. Toisen jauhelihataikinan tein perustaikinaohjeen mukaan, paneroiden nuggettireseptin mukaan. Kokeilin myös panerointia  kummallakin jauhelihataikinalla ilman kananmunaa. Pidin hieman enemmän taikinasta, jossa käytettiin kermaa, kananmunaa ja Pofiberiä. Taikinaa oli hieman helpompi pyöritellä ja rakenne oli miellyttävä, mutta samankaltainen kuin pelkistetymmässä reseptissä. Kummatkin reseptit ovat käyttökelpoisia. Parhaan lopputuloksen sai paistamalla paistinpannulla rasvassa. Nämä nuggetit olivat kauniimman värisiä ja rapeampia kuin uunissa valmistetut. Jos on kiire, voi nuggetit silti paistaa uunissa. Panerointi ilman kananmunaa onnistui hyvin. Ainoa ero oli paneroinnin ohuempi kerros. Meidän perheen suosikeiksi suoriutuivat siis perustaikinalla valmistetut ja kanamunalla paneroidut nuggetit.


Broilerin jauhelihataikina on hyvin mieto, koska huomioin lasteni herkät makunystyrät. Taikinan maku kannattaa maistaa paistamalla koepala. Mikäli tekee taikinasta nugetteja, voi taikina olla mieto, koska makua saa dipeistä. Perustaikinasta saa tehtyä pyöryköiden ja pihvien lisäksi tehtyä paneroituja pihvejä sellaisenaan tai esimerkiksi hampurilaiseen. Tällöin valmistetaan pihvit nuggettien tapaan.

Lapseni toivoivat Hesburgerin tyylistä paprikamajoneesia dippikastikkeeksi. Käväisin Hesburgerin sivuilla tutkimassa, mistä aineksista heidän majoneesinsa oli valmistettu. Maustevalikoima on sieltä osin poimittu, mutta säilöntä- ja lisäaineet jätin pois. Mittasuhteet majoneesissa ovat oman testaamisen tulos. Lopputulos oli lasteni mieleen – ja minun!

Perustaikina broilerinjauhelihapyöryköille tai –pihveille

1 dl kermaa tai vettä
1 kananmuna
400 g jauhettua broilerinjauhelihaa
½ tl valkosipulijauhetta
1 tl sipulijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa
½ tl cayennepippuria
½ tl chilijauhetta
½ tl valkopippuria
(1 tl kuivattuja yrttimausteita)

Sekoita kerma, Pofiber ja kanamuna. Anna turvota 10 minuuttia. Lisää joukkoon jauheliha ja mausteet. Sekoita huolella. Voit käyttää kertakäyttöhanskoja, mikäli broilerin sekoittaminen käsin tuntuu kurjalta. Käytä kylmää vettä käsissäsi pyöritellessäsi pyöryköitä tai pihvejä. Tarkista maku paistamalla pieni pala jauhelihataikinaa pannulla. Paista rasvassa paistinpannulla tai uunissa 220 asteessa noin 20 minuuttia. Vaikka mausteita on paljon tämä on hyvin mieto ohje.


Nuggetit

1 annos broilerinjauhelihataikinaa


Panerointi

¾ dl  raastettua parmesaania
¾ dl  Pofiberiä tai mantelijauhetta
1 kpl kananmuna
(kuivattuja yrttejä)

Pyörittele jauhelihataikinasta pieniä pyöryköitä, jotka asettelet leivinpaperin päälle tai muun alustan päälle, jonka saat lopuksi mahtumaan jääkaappiin. Painele jokainen pyörykkä noin 1 cm paksuiseksi nuggetiksi. Sekoita syvällä lautasella kananmunan rakenne rikki, tasaiseksi keltaiseksi massaksi. Mittaa ja sekoita keskenään toisella syvällä lautasella parmesaaniraaste ja Pofiber. Kasta nuggetit yksi kerrallaan ensin kananmunassa ja sitten jauhesekoituksessa. Huolehdi, että kääntelet nuggettia jauhesekoituksessa, jotta se saa kunnollisen paneroinnin joka puollelle. Laita valmiit paneroidut nuggetit takaisin leivinpaperin päälle. Siirrä nuggetit jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi tekeytymään.

Paista nuggetit joko rasvassa paistinpannulla kultaisen kauniiksi kummaltakin puolelta tai uunissa 220 asteessa noin 20 minuuttia. Nosta paistinpannulta valmiit nuggetit talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva saadaan pois.Uunissa paistaessasi, kannattaa nuggetteja kääntää välillä, jotta saa kauniimman pinnan kummallekin puolelle. Voit kokeilla myös suihkuttaa öljyä nugettien pintaan, jotta niiden väri paranisi. 


Paprika-kurkkumajoneesi

2 dl   majoneesi
½ dl paloiteltua punaista paprikaa
½ dl maustekurkkua
1 rkl Sukrin
½ tl  valkosipulijauhe
½ tl  sipulijauhe
1 tl   paprika
½ tl juustokuminaa
½ tl cayennepippuri
½ tl chilijauhetta
1 tl  oregano
mustapippuria myllystä
(vähän etikkaa tarpeen mukaan)

Mittaa kaikki ainekset talouskoneeseen tai sauvasekoittimen teräleikkuriin. Surauta kone käyntiin ja anna kaikkien ainesten sekoittua kunnolla. Kaada kippoon, peitä kelmulla tai kannella ja anna makujen tasaantua jääkaapissa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...