lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vorschmackmuffinssit, sillipaistos ja gratinoitu kukkakaalimuusi




Vappuaattona usein juhlitaan ihanaa kevättä, ylioppilaiden lisäksi. Vappupäivän brunssin menun suunnittelussa turvaudun perinteisiin makuihin; suolaisiin herkkuihin. Niitä moni kaipaa edellisen illan juhlien jälkeen. Toki pitää herkkupöydässä olla myös makeita herkkuja. Minä teen tänä vuonna mansikkakermakakkua ja munkkeja. Kakun voi tehdä valmiiksi edellisenä päivänä ja munkkitaikinan myös. Munkkitaikinan voi kohotuksen jälkeen laittaa jääkaappiin odottamaan aamun leipomista tai käyttää raakapakastettuja munkkeja.



Vorschmack on klassikko, joka sopii myös kevään juhliin oivasti. Vappubrunssilla vorschmack on jopa välttämättömyys, joka kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä ja lämmittää aamusella. Reseptin lihat voivat olla myös kokolihaa, jotka kypsytetään paloina ja jauhetaan pariin kertaan lihamyllyssä. Koska meillä on vappubrunssilla  perinteisesti seisova pöytä nyyttärimeiningillä ystävien kesken, ajattelin tällä kertaa paistaa vorschmackin muffinssivuoissa. Seisovasta pöydästä pikkumuffinsseja on helppo ottaa ja ne ovat sievempiä, kuin perinteiseen tapaan laatikkona. Jos kuitenkin valmistat vorschmackin vuoassa, muista tarvittaessa lisätä olutta joukkoon, ettei vuoka pääse kuivumaan. Vuoan paistolämpötila on 150 astetta ja paistoaika 2-4 tuntia.

Jos tarjoat sillipaistosta ja gratinoitua kukkakaalimuusia vappubrunssilla, nekin kannattaa paistaa jo edellisenä päivänä ja lämmittää aamusella. Sillipaistoksen alkuperäinen ohje on äitini jo vuosia sitten löytämä Hesarista. Minä olen tietenkin tuunaillut sen mieleisekseni ts. vähähiilihydraattiseksi. Perinteisesti vorschmackin ja sillipaistoksen kanssa syödään perunaa tai miedon makuista perunamuusilaatikkoa. Minun keittiössäni olen vaihtanut perunan kukkakaaliin. Kukkakaalin ei tarvitse olla kovinkaan suolaista, koska vorschmack ja sillipaistos ovat suolaisia.

Hyvää ja makoisaa vappua kaikille!


 
Vorschmackmuffinssit

400 g naudanjauhelihaa
400 g lampaanjauhelihaa
voita paistamiseen
2 kpl sipulia silputtuna
3 kpl valkosipulinkynttä silputtuna
1 prk (100 g) anjovisfileetä liemineen hienonnettuna
TAI 6 kpl anjovisfiileetä, 2-3 rkl anjoviksen lientä ja 1 kpl liotettu sillifilee paloiteltuna

2 rkl tomaattipyreetä
1 dl silputtua persiljaa
mustapippuria myllystä
2 dl olutta (Koffin Lite, hiilareita 0,3 g /100 g)



Paista jauhelihat kypsiksi. Freesaa sipuli ja valkosipuli. Jauha sen jälkeen jauhelihat, sipuli, valkosipuli ja anjovisfileet (+sillipalat) monitoimikoneella tai lihamyllyllä hienoksi massaksi. Mausta tomaattipyreellä, persiljalla ja mustapippurilla. Lisää olut. Sekoita tasaiseksi. Laita mureketaikinaa lusikalla muffinssivuokiin. Tasoittele pinnat lusikalla. Kypsytä vorschmackmuffinsseja samanaikaisesti kiertoilmauunissa 140 asteessa n. 1 tunti. Paistamisen puolessa välissä, vaihda muffinssivuokin paikkaa ja laita pieni voinokare jokaisen muffinssin päälle. Paistamisen jälkeen vaihda tai laita muffinssit uusiin paperisiin muffinsivuokiin.

Tarjotaan kuutioitujen, etikkapunajuurien, maustekurkkujen, kapristen ja smetanan kanssa.

 
Sillipaistos

6 matjesssillifilettä saksilla pilkottuna pieniksi paloiksi
8 kovaksi keitettyä munaa silputtuina
purjo halkaistuna, huuhdeltuna ja renkaina
voita

Juustoinen valkokastike:
3 dl kermaa
1 pkt Koskenlaskijaa tai 200 g muuta sulatejuustoa paloiteltuna
3 rkl HP-kastiketta
1 dl tuoretta tilliä
voinokareita

 
Freesaa kevyesti purjosilppua. Kuumenna kerma, lisää sulatejuusto. Kun sulatejuusto on sulanut kerman joukkoon, lisää HP-kastike ja juustoraaste. Sekoittele tasaiseksi ja lisää tillisilppu. Tarkista maku.

Levitä voidellun uunivuoan pohjalle puolet kanamunasilpusta. Tiputtele muutama voinokare joukkoon. Levitä puolet silleistä munien päälle ja sitten puolet purjoista. Kaada puolet kastikkeesta vuoan päälle. Toista toinen kerros ensimmäisen kerroksen mukaisesti, kastikkeen jäädessä päälimmäiseksi. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin.




 Gratinoitu kukkakaalimuusi vorschmackille ja sillipaistokselle

2 kpl kukkakaalia
2 dl kermaa
200 g Voimakasmakuinen Koskenlaskija tai muuta sulatejuustoa paloiteltuna
2 rkl persiljasilppua
1 dl ruohosipulisilppua

pinnalle juustoraastetta

Keitä kukkakaali kypsäksi. Kuumenna kermaa pienessä kattilassa. Lisää siihen sulatejuusto ja anna sen sulaa kerman joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Nosta sivuun odottamaan kukkakaalin kypsymistä. Kaada vesi pois kukkakaalin kattilasta ja surauta kukkakaali sauvasekoittimella hienoksi. Lisää joukkoon juustoinen kerma, persilja ja ruohosipuli. Mausta  tarvittaessa suolalla ja valkopippurilla. Kaada muusi voideltuun uunivuokaan ja paista 200 asteessa, kunnes juusto on sulanut ja saanut kauniin värin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...