maanantai 4. huhtikuuta 2011

Taskuleipä


Olen leiponut ihanaa saaristolaisleipää toistakymmentä vuotta. Siinä yhtenä tärkeänä ainesosana on kaljamallas. Oluen maltainen maku sopii leipään. Oluissa on suuria eroavaisuuksia hiilihydraattien määrissä. Koffin Lite –olut sisältää vain 0,3 g hiilihydraattia/100 g, joten olen päätynyt sen käyttöön ruoassa. Taskuleivän voi toki leipoa veteen, maitoon tai jogurttiin.

Taskuleivät ovat käteviä leipäsiä kaiken mahdollisen kanssa. Niitä voi käyttää pitaleipänä ja täyttää kebabilla ja lisukkeilla, tortillana ja täyttää jauheliha- tai kanatäytteellä ja lisukkeilla, hampurilaiskuorena, tai täytettynä leipänä ja laittaa mitä tahansa herkkutäytettä esimerkiksi tonnikalasalaattia ja kasviksia.

Taskuleipä

3,3 dl olutta
3 dl    mantelijauhoja
1 dl    mantelijauhetta
1 dl    riisiproteiinia
1 ½ dl gluteenia
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa

Päästä hanasta kuumaa vettä lavuaariin. Laita oluttölkki  veteen lämpiämään. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kun olut on kädenlämpöistä, avaa tölkki varovasti kulhon päällä, koska lämmin olut kuohuu. Kaada olut kulhoon ja vaivaa kuivat aineet siihen. Anna kohota kulhossa lähes kaksinkertaiseksi 60 minuuttia.

Leivo taikinasta 6 palloa. Taputtele pallot litteiksi n. 2 mm. paksuisiksi leivinpaperin päällä. Voit taputella pinnalle myös seesamin tai unikon siemeniä. Anna kohota 15 minuuttia. Paista 250 asteessa 8-12 minuuttia.

3 kommenttia:

  1. Mistä muuten mahtaa löytyä tuota riisiproteiinia? Ja mitä eroa on mantelijauholla ja mantelijauheella? Kuulostaa joka tapauksessa kokeilemisen arvoiselta leipäseltä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ahmija!

    Riisiproteiinia löytyy ainakin luontaistuotekaupoista. Riisiproteiinissa on 10g hiilihydraattia/100g. 1 dl painaa n. 36g, joten hiilareita on noin 3,6g.

    Mantelijauhe on karkeampaa kuin mantelijauho. Mantelijauho on rakenteeltaan kuin hienoa jauhoa. Kumpaakin saa luontaistuotekaupoista.

    VastaaPoista
  3. Tarkennus vielä mantelijauheen ja mantelijauhojen eroihin:

    Mantelijauhoja jauhettaessa osa mantelin öljystä on kylmäpuristettu pois. Ravintoarvoluvut ovat hieman tavallisesta mantelista poikkeavat. 100 g mantelijauhoja sisältää mm. proteiinia 36,8 g, rasvaa 12,0 g, kuitua 29,4 g, hiilihydraattia 7,2 g.

    Mantelijauheen vastaavat luvut 100 g kohti: proteiinit 24,1 g, rasva 54,0 g, kuitu 7,2 g, hiilihydraatti 6,6 g.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...