maanantai 18. huhtikuuta 2011

Rapsakka pizzapohja, Paulan pizzakastike ja maustettu jauhelihamuru



Meidän perheessä tykätään pizzoista. Niitä on myös kiva tehdä yhdessä. Yleensä paistan pohjat ja valmistan pizzakastikkeen etukäteen. Sitten ei tarvitse kuin pilkkoa tai laittaa kulhoihin kaikkien herkkutäytteitä; pizzakastiketta, jauhelihamurua, kypsää kanaa, pepperonia, paprikaa, punasipulia, herkkusieniä, tonnikalaa, katkarapuja, auramurua, juustoraastetta jne. Jokainen pääsee rakentamaan oman pizzansa itse.

Pizza slicet onnistuu rapsakalla pizzapohjalla. Annoksesta tulee neljä pizzaa. Jos haluat, saat isompia pizzoja jakamalla taikinan 2-3 osaan. Pizzapohjan alkuperäinen reseptin on täältä. Olen hieman muokannut reseptiä mieleisekseni. Tällä kertaa minulla oli jääkaapissa yrttimaustettu tuorejuusto, jonka käytin pois. Pohjan ei tarvitse olla maustettu, koska pizzan maku saadaan pizzakastikkeesta, täytteistä ja juustosta. Pohjaa voi käyttää myös piirakkapohjana.


Rapsakka pizzapohja
4 kpl

200 g maustamatonta tuorejuustoa
70 g pehmeää voita tai margariinia
120-130 g BakePro
3 rkl FiberHuskia eli psyllium
2 tl leivinjauhetta
50 g juustoraastetta
1 tl suolaa

Sekoita tuorejuusto ja voi tasaiseksi tahnaksi. Lisää tahnaan juustoraaste. Sekoita BakePro, FiberHusk, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää kuivat aineet taikinaan. Laita taikina pakastepussissa tai kelmun sisään jääkaappiin levähtämään 30 minuutiksi. Jaa taikina neljään osaan, jokainen taikinapala omille leivinpapereilleen. Laita muovikelmu taikinapalan päälle ja kauli taikinasta halkaisijaltaan reilu 20 cm pizza. Poista muovikalvo ja paista 200 asteessa uunin alaosassa 5 minuuttia. Pizzapohjat kannattaa jättää melko vaaleiksi, koska reunat tummenevat paistettaessa pizzaa täytteellä.


 



Mikäli käytät pohjan heti, lisää haluamasi täyte ja paista 200 asteessa, kunnes juusto on sulanut.

Jos haluat käyttää pohjat myöhemmin, voi laittaa ne jääkaappiin odottamaan tai pakastaa pohjat. Anna pohjien jäähtyä. Lisää pizzapohjien väliin voipaperi tai leivinpaperi, laita pohjat isoon pakastepussiin ja lopuksi joko jääkaappiin tai pakastimeen. Pohjia voi ottaa pakkasesta käyttöön tarpeen mukaan, eikä niitä tarvitse sulattaa ennen käyttöä.

Koko annoksessa on noin 16 hh, joten yhdessä pizzapohjassa on noin 4 hh.


Tämä vahva pizzakastike on perheessämme jo klassikko. Mieheni mielestä mikään pizzakastike ei pärjää tälle reseptille. Kastiketta laitetaan ½ dl pizzaa kohden, koska se on melko vahvan makuista. Levitä valmis kastike myös reunoille, jotta ne eivät tummenisi uunissa liikaa. 

Paulan pizzakastike

1 kpl silputtu sipuli
2 kpl silputtuja valkosipulinkynsiä
½ siemenetön, hienonnettu punainen chili tai Chipotlechiliä Adobokastikkeessa
2 rkl margariinia, voita tai öljyä
400-500 g tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
½ dl sokeritonta ketsuppia (esim. Felixin sokeriton ketsuppi, 10 g hh/ 100 g)
½ dl punaviiniä
1 dl   parmesaanijuustoa raastettuna
1 rkl Sukrinia
1 rkl oreganoa
1 rkl basilikaa
1 tl    meiramia
suolaa ja mustapippuria

Kuullota sipuli, valkosipuli ja chili korkealaitaisessa paistinpannussa. Lisää loput ainekset. Anna kastikkeen hautua vähintään puoli tuntia kannen alla. Tarkista maku.
Annos on iso, joten kannattaa pakastaa ylijäävä annos esimerkiksi ½ dl pakasterasioihin myöhempää käyttöä varten.

Koko annoksessa on n. 44 hh ja yhdessä annoksessa, ½ dl kastiketta n. 3,6 hh.


Perheessämme kaikki haluavat pizzakastikkeen päälle pizzassa maustettua jauhelihamurua. Tämän jälkeen jokaisen pizza on omanlaisensa. Paistettu jauheliha ei maistu paljon miltään. Pizzaan käytettävä jauheliha kannattaa mielestäni maustaa etukäteen. Tässä on oma versioni maustetusta jauhelihamurusta. Voit hyvin käyttää omia lempimausteitasi.

Maustettu jauhelihamuru

400 g jauhelihaa
1 rkl   voita tai margariinia
1-2 kpl  hienonnettua valkosipulinkynttä
1 tl      juustokuminaa
½-1 tl sinappijauhetta
1 tl      sipulijauhetta
1 tl      paprikaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
½-1 dl kermaa

Paista jauheliha rasvassa. Lisää valkosipuli ja mausteet. Freesaa hetken. Lisää kerma ja anna lämmetä.

2 kommenttia:

  1. kiitos pizzapohja- ja kastikevinkistä! nää menee heti kokeiluun, kunhan pyhien jälkeen kaupat aukeaa :) Noista jauhoista en ollut kuullutkaan, mulla on jotain valmista vhh-pizzajauhoa olemassa, mut ne on jääneet vähän käyttämättä, kun en oo juuri karppaillessa leiponut. Mut tästä pizzasta ois varmaan kaikki tyytyväisiä!
    Ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että tykästyit!

    Muista jättää pohjat vaaleiksi, etteivät tummu liikaa toisella paistokerralla.

    Vinkki: Meillä jäi kaksi pohjaa jääkaappiin odottamaan paistoa tai pakastusta. Laitoin täytteet päälle ja mikroon. Toimi hyvin - esimerkiksi koululaiselle helppo tapa saada pizzaa vaikkapa tuhdiksi välipalaksi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...