sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Suklainen maapähkinäjuustokakku

kakun kraaterireunat voi taitella pois, mikäli haluaa siistiä sitä
Sain vinkin Facebookin Hiidenuhman keittiössä -sivuilla vinkin Selenalta muokata Nigellan maapähkinäjuustokakku vhh:ksi. Ryhdyin tuumasta toimeen, sillä olin jo ennestään suunnitellut leipovani maapähkinäjuustokakkua Sauvajyväsen tapaan.

Kakku on todella täyteläinen ja riittoisa. Meillä on onneksi yksi lainalapsi kyläilemässä ja lisäksi piipahdimme yhteisen ystäväperheen luona eilen iltasella maapähkinäjuustokakun kera, joten kakulle riitti syöjiä. Sauvajyvänen kertoi leiponeensa puolikkaan annoksen ja voisin suositella puolikasta annosta, mikäli kakunsyöjiä on alle 10. Tällöin kakkua paistetaan 10 minuuttia lyhyemmän aikaa eli 45 minuuttia (plus kuorrutus 10 minuttia).

Makumaailma on herkullinen, mutta vaatii lähes varmaa mieltymystä maapähkinävoihin. Pähkinäinen täyte, jossa havaitsee myös juustokakusta juustoisen lempeän maun. Pohjassa ja kuorrutteessa ihana suklainen maku. Ihanaa, mutta vain pieni siivu riittää.

Pohdin näin jälkeenpäin kakun makeutusta. Sukrintomu toimi hyvin, mutta kuorrutteessa se oli hyvin lähellä kiteytyä. Itse käytin 1 dl Sukrintomua kuorrutteessa. Suosittelen käyttämään hitusen alle desin, jolloin rakenne ei edes meinaa kiteytyä. Jos kaapissa on Hermesetasin SteviaSweet, voi sitä käyttää kuorrutteessa 0,75 dl Sukrintomun sijaan.  


Suklainen maapähkinäjuustokakku
16 annosta

pohja:
175 g keksejä (esimerkiksi sitruunamantelikeksit) tai mantelijauhetta
75 g   suolapähkinöitä
100 g tummaa suklaata paloina
50 g   pehmeää voita tai margariinia
2 rkl  Sukrintomua tai 1,5 rkl sokeria (jos käytät makeita keksejä, jätä tämä pois) 

täyte:
500 g tuorejuustoa
3        kananmunaa
3        keltuaista
2 dl    Sukrintomua tai 1,75 dl sokeria
250 g maapähkinävoita
1,25 dl kermaa
1 mm vaniljajauhetta


kuorrutus:
2 dl  kermaa
100 g tummaa suklaata
vähän vajaa 1 dl Sukrintomua tai 0,75 dl sokeria 

Surauta pohjan ainekset tehosekoittimessa tai leikkuuteräisellä talouskoneella karkeaksi jauheeksi. Painele taikina reunoilta voidellun, leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin odottamaa täytteen valmistumista.


Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kaada täyte viilentyneen pohjan päälle. Paista juustokakkua 170 asteisessa uunissa 55 minuuttia.

Kun olet ottanut kakun uunista, ryhdy tekemään kuorrutusta. Lämmitä kerman joukossa suklaata ja makeutusainetta, kunnes suklaa on sulanut. Levitä suklaakuorrutus kakun päälle hyvin varovaisesti, ettei pinta menisi rikki Ei tosin haittaa, vaikka menisikin rikki – kakun pinnasta tulisi tällöin marmoroidun näköinen ;)

Paista kakkua kuorrutettuna 10 minuutin ajan lisää. Kun olet ottanut kakun uunista, anna sen jäähtyä. Jäähtynyt kakku kannattaa laittaa peiteltynä vuoassaan jääkaappiin viilenemään yön yli. Ota kakku jääkaapista hieman ennen tarjoilua ja poista vuoka.

17 kommenttia:

  1. aah, voi hyvänen aika mikä herkku - pakko koittaa :)

    VastaaPoista
  2. Tämä olis meille kuin nenä päähän. Kaikki ainekset lemppareita :) Ja hienon näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiäiti: kiitos sinulle! Hyvää on, sitä nimittäin riittää ;)

      Poista
  3. Ooohh! Tätä pitää kokeilla! Meiltä löytyy mieltymys maapähkinävoihin, varsinkin siihen luomuversioon :-)
    Sen sijaan tuota sukrintomua ei vielä löydy kaapistani, vain karppisokeria kideversiona, mutta tomuversio olisi varmaankin etenkin näissä kuorrutteissa välttämätön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja: käytin itseasiassa juuri luomumaapähkinävoita ;)

      Luulisin, ettei edes tuossa kuorrutteessa tarvitse tomusokeria. Kuorrutehan vielä paistetaan uunissa, kerma ja suklaa itsellään jo "suurustuvat" paistaessa. Sinuna kokeilisin Karppisokeria myös kuorrutteeseen. Olen käyttänyt Sukrintomua siksi, että se on hienompi jakoista kuin Sukrin tai Karppisokeri.

      Poista
    2. Ok, kokeilenpa sitä siis ja raportoin sitten kuinka toimii ;-)

      Poista
  4. Löysin reseptistä virheen; täytteestä puuttui makutus kokonaan. Ei puutu enää, korjasin reseptin.

    Anteeksi puutteellinen informaatio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa tulla lisää kirjoituserheitä. Piti olla makeutus ei makutus. Huoh, taidan mennä nukkumaan ja jatkaa taas huomenna.

      Poista
  5. Oi oi tätä on pakko kokeilla. Tykkään kovasti suolapähkinöiden yhdistelemisestä makean kanssa, esim. vaniljajäätelöä, murskattuja suolapähkinöitä ja lorotus kinuskikastiketta päälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna: niin minäkin. Jostain syystä suolapähkinät ja makea ovat mielettömän hyvä yhdistelmä.

      Niin ja tätä suklaista maapähkinäkakkua voipi nauttia raikkaan vaniljajäätelön kera.

      Poista
  6. Heipparallaa. Löysin tänne "ripaus elämäniloa"-blogin kautta ja taidan muuttaa asumaan :) VHH:ta takana 5kk jonkinmoisella menestyksellä (todellisuudessa paremminkin vois mennä)ja kaikkia uusia ohjeita "ahmien".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne: tervetuloa keittiööni :)

      Vhh-reseptejä löytyy sekä minulta että muilta, helpottavat kaikkien hiilaritiedostavaisten eloa.

      Ripaus elämäniloa onkin mukava blogi, jota seurailen myös itse.

      Poista
  7. Miksi ohjeessa on sekä kananmunaa että keltuaista? Eikö pelkkä muna riitä että pitää vielä keltuaista lisätä? Uskaltaako kokeilla ilman keltuaista lisänä vai/tai toiste päin?

    Terv: Kiinnostunut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt todella myöhässä kysymykseesi, anteeksi.

      Olen käyttänyt reseptini pohjana Nigella Lawsonin reseptiä. Ko. reseptissä oli käytetty kananmunia ja keltuaisia, joten päädyin samaan. Kaksi keltuaista vastaa yhtä kananmunaa. Jos et halua erotella keltuaisia erikseen, voit käyttää reseptin 3 kananmunaa ja 3 keltuaista sijaan 4-5 kananmunaa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...